Suomen valtionjohto on kertonut surunvalittelunsa Tšekin joukkoampumisesta: ”Hälyttäviä uutisia Prahasta”
Tämän hetken tiedon mukaan ainakin 15 ihmistä on kuollut Tšekin pääkaupungissa Prahassa Kaarlen yliopistossa torstai-iltana tapahtuneessa joukkoampumisessa.
Useat suomalaiset ja eurooppalaiset päättäjät ovat esittäneet surunvalittelunsa tapahtuneen johdosta.
Suomen presidentin kansliasta kerrotaan, että Sauli Niinistö on lähettänyt Tšekin presidentti Petr Pavelille syvimmät osanottonsa tapahtuneen johdosta.
Suomen pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoo viestipalvelu X:ssä olevansa järkyttynyt tapahtuneesta. Hän esittää osanottonsa uhrien läheisille ja tšekkiläisille sekä toivottaa nopea parantumista lukuisille tilanteessa loukkaantuneille.
Suomen ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) sanoo niin ikään viestipalvelu X:ssä, että mikään ei oikeuta tällaiseen väkivaltaan. Ulkoministeri kehottaa Prahassa olevia suomalaisia tekemään matkustusilmoituksen ja seuraamaan viranomaisten ohjeita.
Euroopan johtavista päättäjistä surunvalittelunsa ovat esittäneet ainakin Ranskan presidentti Emmanuel Macron, Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson ja Italian pääministeri Giorgia Meloni.
Suomalaisuhreista ei ole tietoa
Suomen Tšekin suurlähettilään Pasi Tuomisen mukaan matkustusilmoituksen Prahaan on tehnyt 78 suomalaista. Tällä hetkellä meillä ei ole tiedossa, että menehtyneiden tai loukkaantuneiden joukossa olisi suomalaisia.
Ampujan kerrotaan olleen 24-vuotias yliopiston opiskelija. Tšekin sisäministeri Vit Rakusan on vahvistanut, että myös ammuskelija on kuollut. Aiemmin torstaina poliisi löysi ampujan isän kuolleena.
Tapauksella ei uskota olevan yhteyttä kansainväliseen terrorismiin.