Huomisen lakot toteutuvat – ”Sitä joutuu pahoittelemaan, että kansalaisille tulee hankaluuksia”

Torstain lakot alkavat, ja ne sekoittavat pahoin julkista liikennettä.

– Lakot alkavat suunnitellusti torstaina, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta totesi.

SAK päivittää verkkosivuillaan listaa kaikista paikoista, joissa lakkoja torstaina järjestetään.

Työtekijä- ja työnantajajärjestöt yrittivät löytää vielä tänään ratkaisun, jolla torstain lakot olisi voitu välttää.

Osapuolet yrittivät saada oman vaihtoehtonsa hallituksen kirjaukselle, jonka mukaan valtakunnansovittelijan sovintoehdotus ei voisi vastaisuudessa ylittää niin sanottua sopimuskorotusten yleistä linjaa.

Ehdotusta ei siis saatu aikaan, ja lakot alkavat.

Jatkavatko osapuolet vielä keskusteluja?

– Keskitymme nyt huomiseen. Palataan sen jälkeen, Eloranta vastasi.

AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko.
AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko pahoitteli hankaluuksia, joita lakko aiheuttaa kansalaisille. Kuva: Petteri Sopanen / Yle

”Suurimmat vaikutukset suurissa kaupungeissa”

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton puheenjohtajan Ismo Kokon mukaan AKT on laajasti mukana lakossa

– Suurimmat vaikutukset ovat varmasti isoissa kaupungeissa julkiseen liikenteeseen, Kokko sanoi.

– Sitä joutuu pahoittelemaan, että kansalaisille tulee hankaluuksia, hän jatkoi.

– Olemme erilaisilla keinoilla yrittäneet lähestyä hallitusta. Koko ajan tulee ”eioota”. Pallo on nyt hallituksella, Kokko totesi.

Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja Annika Rönni-Sällisen mukaan lakko näkyy myös kaupan alla.

– Logistiikka on laajasti lakossa, tavara ei liiku logistiikkakeskuksista. Mahdoton arvioida, miten yhden päivä lakko vaikuttaa. Saattaa näkyä tuotevalikoimissa, arvioi Rönni-Sällinen.

”Keskustelun katkeamisen syynä SAK”

Opettajien ammattiliiton puheenjohtaja Katarina Murto syytti tämän päiväisten keskustelujen katkeamisesta SAK:ta.

– Keskustelut katkesivat, koska SAK halusi kytkeä tähän muita asioita. Se katkaisi keskustelujen etenemisen, Murto sanoi.

Samaa sanoivat myös työnantajapuolen edustajat.

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien toimitusjohtaja Markku Jalonen piti tilannetta hyvin valitettavana.

– Suurin osa osallistujista olisi halunnut jatkaa neuvotteluja Suomen työmarkkinamallista, niin me työnantajat kuin pääosa palkansaajajärjestöistä.

– Tämä on erittäin valitettavaa, että yksi osapuoli teki tällaisen koplauksen, jonka takia neuvottelut keskeytyivät ainakin toistaiseksi, Jalonen totesi.

Tästä voit katso, miten työmarkkinaosapuolet kommentoivat keskustelujen katkemista tänään

Hallitus ei aio perääntyä

Petteri Orpo tiedotustilaisuudessa.
Pääministeri Petteri Orpo totesi tänään, että torstain lakot ovat ”ylimitoitettuja”. Orpo kuvattiin eilen tiedostutilaisuudessa valtioneuvostossa. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

SAK:n vuorokauden mittainen poliittinen lakko järjestetään, koska työntekijäliitot eivät hyväksy hallituksen suunnittelemia työlakien uudistuksia ja sosiaaliturvan heikennyksiä.

Työntekijäjärjestöt ovat myös syyttäneet hallitusta siitä, ettei työntekijöitä ole kuultu uudistuksissa.

Hallitus on ajanut työmarkkinauudistuksia, jotka vaikuttavat työntekijöiden lakko-oikeuteen, irtisanomisiin ja sairauslomiin. Erityisesti vientivetoinen palkankorotusmalli on herättänyt ammattiliitoissa vastustusta.

Työministeri Arto Satonen (kok.) toivoi, että työnantajat ja työntekijät löytäisivät neuvotteluissa yhteisen linjan uudesta työmarkkinamallista ilman että hallitus tekee muutokset.

Sekä työministeri Satonen että pääministeri Petteri Orpo ovat ilmoittaneet, ettei hallitus aio neuvotella työntekijöiden kanssa. Hallitus ei myöskään aio perääntyä työmarkkinauudistuksista tai sosiaaliturvaleikkauksista.

Pääministeri Orpo totesi tänään eduskunnassa tiedotustilaisuudessa, että lakot ”ylimitoitettuja”. Orpon mukaan lakot aiheuttaisivat toteutuessaan isoa vahinkoa talouteen ja ihmisten arkeen.

Hallitus on perustellut säästötoimia Suomen taloustilanteen parantamisella.

Ensimmäiset hallituksen leikkaustoimet hyväksyttiin eilen eduskunnassa.

SAK:n ja kolmanneksi suurimman liiton JHL:n välillä oli kiistaa neuvotteluihin osallistumisesta, mutta se saatiin sovittua maanantaina. JHL sai itselleen tärkeitä asioita tavoitteisiin ja oman edustajansa, väliaikaisen puheenjohtajan Håkan Ekströmin mukaan neuvottelupöytään.

Päivitämme uutista.