Euroopan neuvosto huolestui Suomen itärajan sulkemisesta, ihmisoikeusvaltuutetulta viesti sisäministeri Rantaselle
BRYSSEL Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Dunja Mijatović ilmaisee huolensa Suomen itärajan tilanteesta sisäministeri Mari Rantaselle osoittamassaan kirjeessä.
Valtuutetun huoli koskee pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden oikeuksia itärajan tilapäisen sulkemisen yhteydessä.
Mijatovićin mukaan on tärkeää, että Euroopan neuvoston jäsenvaltiot reagoivat pakolaisten mahdolliseen välineellistämiseen “tavalla joka on täysin sopusoinnussa ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa”.
Ihmisoikeuksiin liittyviä velvoitteita on noudatettava myös haastavissa tilanteissa, Mijatović toteaa. Tätä korostetaan erityisesti Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen vuonna 2021 antamassa päätöslauselmassa.
Toisen valtion tuomittavatkaan toimet eivät kumoa Suomen kansainvälisiä velvoitteita, kirjeessä todetaan. Tällaisia oikeuksia ovat muun muassa palauttamiskielto, elämänoikeuden suojelu, sekä epäinhimillisen kohtelun ja joukkokarkoitusten kielto.
Vaikuttaa turvapaikan hakemiseen
Ihmisoikeusvaltuutetun mukaan päätökset rajoittaa pääsyä rajalle voivat vaikuttaa erityisesti oikeuteen hakea turvapaikkaa, palauttamiskiellon toteutumiseen sekä joukkokarkoitusten kieltoon.
– Itäisen maarajan täydellinen sulkeminen herättää huolen siitä, toteutuuko oikeuskäytännön mukainen todellinen ja tehokas pääsy laillisiin maahantulon keinoihin turvapaikan hakemiseksi, Mijatović toteaa.
Mijatović toivoo lisätietoa siitä, kuinka rajalle saapuvat ihmiset saavat asianmukaista tietoa mahdollisuudesta hakea turvapaikkaa ja miten rajavartijoita ohjeistetaan reagoimaan, kun henkilö ilmaisee aikovansa hakea turvapaikkaa rajalla.
Hän toivoo myös tietoa siitä, miten Suomi varmistaa, että haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt tunnistetaan rajalla.
Pakkanen herättää huolta
Mijatović ilmaisee myös huolensa sääolosuhteista, jotka voivat aiheuttaa huomattavia riskejä itärajalle saapuvien terveydelle ja hengelle.
– Olosuhteet voivat nopeasti johtaa siihen, että rajalle juuttuneista henkilöistä tulee erittäin haavoittuvia, vaikka he eivät olisi olleet sitä sinne saapuessaan.
Ihmisoikeusvaltuutetun mukaan on ratkaisevan tärkeää varmistaa, että itärajalle ei synny humanitaarista kriisiä.
Strasbourgissa toimiva Euroopan neuvosto on vuonna 1949 perustettu ihmisoikeuksiin, kulttuuriseen monimuotoisuuteen ja yhteiskunnallisiin ongelmiin keskittyvä järjestö.