Lähellä Suomen rajaa pidätetty somalimies kertoo BBC:lle, miten Suomeen pyrkineitä siirtolaisia värvätään Ukrainaan

Britannian yleisradioyhtiö BBC on saanut tietoja, joiden mukaan Venäjän viranomaiset houkuttelevat vanhentuneilla viisumeilla Suomeen pyrkineitä siirtolaisia jäämään Venäjälle, mutta lähettävät heidät Ukrainan sotaan.

Siirtolaiset allekirjoittavat BBC:n mukaan venäjänkielisen sopimuksen, jota he eivät osaa lukea. Sopimusehdoissa on, että allekirjoittaja tekee työtä vuoden ajan Venäjän hyväksi, minkä jälkeen hänelle jää oikeus jäädä Venäjälle.

Käytännössä ”työ” merkitsee sotimista Ukrainan-rintamalla, kertoo BBC:n venäjänkielinen toimitus.

Yhtiö on haastatellut somalimiestä, joka allekirjoitti sopimuksen.

Hän kertoo, että hänen kanssaan samassa ryhmässä oli viisi muuta somalia, viisi arabia ja yksi kuubalainen.

BBC:n mukaan myös tilanteesta huolestuneet ihmisoikeusaktivistit ovat saaneet viitteitä Suomeen pyrkivien siirtolaisten värväämisestä Venäjän armeijaan. Erästä aktivistia lähestyneen irakilaisen kertomus vastaa BBC:n haastatteleman somalin kuvausta.

– Viisumini vanhentui ja päätin lähteä Suomeen hakemaan turvapaikkaa, mutta minut pidätettiin. Tämän jälkeen minulle annettiin kaksi vaihtoehtoa: ryhdy palkkasotilaaksi tai palaa Irakiin, jossa minua odottaa kuolemantuomio.

Irakilaismiehen valinnasta ei ole tietoa.

Siirtolaiset vietiin sotilasleireille Ukrainan rajalle

BBC:n haastatteleman somalimiehen mukaan Venäjän poliisi pidätti hänet marraskuussa Lahdenpohjan kaupungissa lähellä Suomen rajaa. Tämän jälkeen hän vietti viisi päivää tutkintavankeudessa, jossa hänet painostettiin allekirjoittamaan sopimus Venäjän kanssa.

Sopimuksen allekirjoittaneet siirtolaiset vietiin myöhemmin sotilasleirille lähelle Ukrainan rajaa. Miehille kerrottiin, että heidän sopimuksensa kestäisivät vuoden ajan. Lisäksi heille luvattiin hyvä koulutus ja palkka, sekä kattava terveydenhuolto.

– Meille ei kuitenkaan kerrottu mitään Ukrainasta ja sodasta. Se kaikki oli valetta, mies kertoo BBC:lle.

Miehen mukaan siirtolaiset saapuivat leirille 27. marraskuuta. Heti seuraavana päivänä miehet kieltäytyivät noudattamasta allekirjoittamiaan sopimuksia. Tämä johti siihen, että venäläiset ryhtyivät kiristämään siirtolaisia ala-arvoisella ja niukalla ruokatarjoilulla ja kymmenen vuoden vankeusrangaistuksella.

4. joulukuuta BBC:n haastattelemalle somalille kerrottiin, että hänen sopimuksensa purettaisiin, ja että hänet palautettaisiin tutkintavankeuteen. Miehen kertomuksen mukaan samanlainen viesti toimitettiin neljälle muulle hänen kanssaan leirille saapuneista siirtolaisista. Seitsemän muun siirtolaisen kohtalosta hänellä ei ole tietoa.

Ulkomaalaisten palkkaaminen ei ole uusi ilmiö

Ulkomaalaisten palkkasotilaiden palkkaaminen Ukrainaan ei ole Venäjälle uutta. Jo hyökkäyssodan alussa Venäjää arvosteltiin syyrialaisten palkkasotilaiden värväämisestä Ukrainaan.

Ukrainan viranomaiset ovat myös raportoineet sodassa kuolleista ja vangiksi jääneistä, Venäjän puolella taistelleista miehistä. BBC:n mukaan Ukrainan viranomaiset ovat kertoneet ainakin nepalilaisista, sambialaisista, irakilaisista, virolaisista, tadžikistanilaisista ja somalialaisista.

Ylen aamussa keskusteltiin Venäjän hybridioperaation tulevaisuudesta, Itärajan viimeisen raja-aseman sulkeuduttua 29. marraskuuta.