Gazasta ammuttu suuri määrä raketteja Israeliin – tulitaisteluita raportoitu Israelin puolella rajaa
Видео по теме
Gazan kaistalta on ammuttu Israeliin suuri määrä raketteja varhain aamulla alkaneessa yllätyshyökkäyksessä.
Rakettitulituksen vuoksi Israelissa on annettu laaja ilmahälytys. Ilmahälytys koskee muun muassa Tel Avivia ja Jerusalemia.
Useilla alueilla on raportoitu räjähdyksistä. Ainakin yksi ihminen on kuollut ja jopa 15 on saanut vammoja Israelissa.
Israelin asevoimat kertoo joidenkin palestiinalaistaistelijoiden tunkeutuneen Gazasta Israelin alueelle. Gazan lähellä olevalla alueella asuvia israelilaisia kehotetaan pysymään sisätiloissa.
Israelin media uutisoi Gazasta tunkeutuneen Israeliin jopa kymmeniä palestiinalaismilitantteja. Haaretz-lehden mukaan ”terroristit” ovat esimerkiksi tunkeutuneet poliisiasemalle ja käynnissä on tulitaistelu.
Sderotissa on raportoitu ammuskelusta kadulla. Haaretzin mukaan osa tunkeutujista on tullut Israeliin liitovarjoilla.
Times of Israel uutisoi vahvistamattomista tiedoista, joiden mukaan ainakin yksi israelilaissotilas on tapettu ja ruumiista kuvattua videota on jaettu sosiaalisessa mediassa.
Palestiinalaisten äärijärjestö Hamas sanoo laukaisseensa tänä aamuna Israeliin ammutut raketit. Hamasin komentaja Mohammad Deif väittää, että järjestö on ampunut Israeliin yli 5 000 rakettia. Hamasin mukaan uusi sotilasoperaatio Israelia vastaan on alkanut.
Israel sanoo aloittaneensa iskut lukuisiin kohteisiin Gazan kaistalla. Israelin puolustusministeri Yoav Gallant on hyväksynyt reserviläisten määräämisen palvelukseen.
Israelilaismedioiden mukaan Gallant on lisäksi määrännyt hätätilan 80 kilometrin säteelle Gazasta. Se mahdollistaa kokoontumis- ja liikkumisrajoituksia.
Eilen perjantaina tuli kuluneeksi 50 vuotta jom kippur -sodan alkamisesta Israelin ja arabimaiden välillä. Egypti ja Syyria hyökkäsivät yllättäen Israeliin juutalaisen kalenterin pyhimpänä päivänä jom kippurina 6. lokakuuta 1973.
Uutinen päivittyy.
Lähteet: Reuters, AFP, AP, STT