Analyysi: Valta näyttää vaihtuvan Puolassa kovan vaalikampanjan jälkeen, maan suunta voi muuttua dramaattisesti

VARSOVA. Oppositiopuolueet näyttävät saavan selvän enemistön Puolan parlamentista sunnuntaiyön alustavien tulosten jälkeen. Äänestysaktiivisuus nousee ennusteiden mukaan ennätykselliseen 75 prosenttiin.

Vaikka hallituspuolue, kansallismielinen Laki ja oikeus sai eniten ääniä, se tuskin onnistuu muodostamaan enemmistöhallitusta. Opposition Kansalaiskoalitio liittolaisineen näyttää saavan 460 kansanedustajan paikasta 248.

Laki ja oikeus-puolueen todennäköisin hallituskumppani olisi äärioikeistolainen Konfederaatio, mutta näillä kahdella puolueella olisi yhteensä selvästi vähemmän kansanedustajia kuin oppositiolla eli 212.

231 paikkaa alahuoneessa on määrä, joka tarvitaan toimivaan enemmistöön.

Illalla ennakkotulosten tultua julki äänestyspaikoille jonotettiin yhä eri puolilla Puolaa.

– Uskokaa minua, demokratia voitti ja pimeät ajat ovat takana, Kansalaiskoalition johtaja Donald Tusk sanoi heti ensimmäisten tulosten tultua julki kannattajilleen. Hän arvioi äänimäärien vielä muuttuvan yön aikana opposition eduksi.

– Olen onnellisin ihminen maan päällä. Rakennamme uuden demokraattisen hallituksen kumppaneidemme kanssa. Pimeät ajat ovat takana, Tusk sanoi.

Laki ja oikeus on vaalien jälkeen yhä suurin puolue 37 prosentin kannatuksella.

– Kysymys kuuluu, voimmeko kääntää tämän voiton uudeksi hallituskaudeksi. Sitä emme nyt tiedä, mutta olimme sitten hallituksessa tai oppositiossa, jatkamme projektia emmekä anna koko Puolan pettyä, puolueen puheenjohtaja Jarosław Kazcyński sanoi.

Mitä seuraavaksi tapahtuu, on epäselvää. Puolan presidentti valitsee, kenelle hän antaa hallituksen muodostajan tehtävän. Andzej Duda sanoi jo ennen vaaleja, että valtikka kuuluu Laki ja oikeus -puolueelle eli Kaczyńskille.

Uuden hallituksen pitää saada luottamus parlamentin enemmistöltä. Sitä Laki ja oikeus tällä vaalituloksella tuskin saa. Hallituksen muodostaminen saattaakin kestää viikkoja jollei kuukausia.

Tulos merkitsee radikaalia muutosta Puolassa sen jälkeen, kun kansallismielinen Laki ja oikeus on hallinnut Puolaa kaksi kautta eli kahdeksan vuotta.

Nainen äänestyspaikalla. Etualalla äänestyskoppi, jonka seinässä on Puolan vaakuna.
Varsinkin kaupunkilaiset lähtivät innokkaasti vaaliuurnille näissä vaaleissa. Kuva on otettu Varsovassa 15. lokakuuta. Kuva: AOP

Kaupunkilaiset aktivoituivat

Vaalitulos on ennen kaikkea kaupunkilaisen keskiluokan esiinmarssi. Se haluaa Puolan osaksi eurooppalaista demokraattista kehitystä. Siitä kertoo kaupunkien historiallisesti erittäin korkea äänestysprosentti.

Nykyinen hallitus on esimerkiksi heikentänyt naisten oikeuksia ja kieltänyt abortit käytännössä kokonaan. Lakimuutos on aiheuttanut suurta vastustusta etenkin nuorten naisten keskuudessa.

Suhteet Euroopan unioniin ovat viilenneet, kun hallitus on alistanut oikeusjärjestelmän ja tiedotusvälineet tiukkaan poliittiseen kontrolliin. Jos Tusk onnistuu muodostamaan hallituksen, hän on sanonut korjaavansa suhteet Brysseliin ja uudistavansa Puolan järjestelmää jälleen eurooppalaiseksi demokratiaksi.

Opposition voitto voisi olla hyvä uutinen myös Puolan ja Ukrainan välisille suhteille.

Kaczyńskin mahdollisen kumppanin Konfederaation edustajat ovat arvostelleet ukrainalaisten pakolaisten suurta määrää Puolassa. Puolue on myös syyttänyt Ukrainaa kiitollisuuden puutteesta Puolalle tämän avusta Venäjän hyökkäyssodan jälkeen.