Venäläisten autoilijoiden viimeinen reitti länteen meni kiinni, mutta Norjan rajoituksiin jäi minibussin kokoinen reikä

STORSKOG Viima pudottaa viimeisiä kellastuneita koivunlehtiä tunturiin Norjan koilliskulmassa. Ääntä lähtee vain norjalaisen metsurin moottorisahasta – raja-aseman ympärillä raivataan pusikkoa.

Ainoalla Norjan ja Venäjän välisellä raja-asemalla on lokakuun alun jälkeen ollut poikkeuksellisen hiljaista. Syynä on se, että Norja kiristi silloin venäläisten maahantulorajoituksia Suomen ja muiden EU-maiden esimerkin mukaan.

Rajanylitysten rajoittaminen on Norjan reaktio Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa.

Samalla sulkeutui venäläisten autoilijoiden viimeinen portti länteen.

Tavallisia Venäjälle rekisteröityjä henkilöautoja ei enää päästetä rajan yli, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Rajan voi ylittää vain ajoneuvoilla, joissa on vähintään kymmenen istumapaikkaa.

Venäläiset keksivät kuitenkin heti uuden keinon: minibussit, joita käytetään nyt aiempaa enemmän. Kunhan matkustajapaikkoja on vähintään kymmenen, ei ole väliä kuinka monta matkustajaa niissä on.

Kun Yle kävi Storskogin rajanylityspaikalla lokakuun alkupuolella kahtena päivänä yhteensä muutaman tunnin ajan, rajan Venäjältä Norjaan ylitti kaksi pikkubussia, jotka oli rekisteröity Venäjälle.

Toisessa niistä oli vain yksi matkustaja, jonka tehtävänä oli kuulemma tuoda koira Murmanskista Kirkkoniemeen. Matkustaja ja kuljettaja eivät halunneet puhua toimittajalle. Heitä vastassa ollut koiran omistaja, Kirkkoniemessä asuva venäläismieskään ei halunnut haastateltavaksi.

Venäläiset ovat sopeutuneet uusiin määräyksiin

Poliisin ei ainakaan lokakuun alkupäivinä tarvinnut käännyttää yhtään venäläistä henkilöautoa takaisin.

– Venäläiset tuntevat uudet määräykset hyvin ja ovat sopeutuneet tilanteeseen, kertoo Storskogin raja-aseman johtava poliisi Leif Rune Salte, jota Yle haastatteli raja-asemalla.

Sen jälkeen kun uusimmat rajoitukset tulivat voimaan, Venäjältä Norjaan rajan on ylittänyt keskimäärin 50 venäläistä päivittäin, Salte kertoo. Hänen mukaansa se on 40 prosenttia vähemmän kuin ennen lokakuuta.

Rajan yli käydään sekä sukuloimassa että shoppailemassa. Norjan puolella lähin pikkukaupunki on Kirkkoniemi, jossa asuu noin 400 venäläistä. Rajaliikenteen rajoitusten lisäksi yhteydet ovat vähentyneet, koska viisumien saanti on vaikeutunut.

Salten syrjäinen työpaikka on Ukrainan sodan myötä noussut maailmanpolitiikan näyttämöksi. Salten mukaan maiden välien viileneminen ei kuitenkaan ole tuonut jännitettä suhteessa kollegoihin rajapuomin takana.

– Päivittäiset tapaamiset ja rutiinit sujuvat normaalisti, mutta muuten meillä ei ole mitään tekemistä heidän kanssaan. Tapaamisten jälkeen menemme omille teillemme, Salte sanoo.

Aiempaa enemmän rajalla käy korkeintaan turisteja. Matkailuautot ja turistibussit pysähtyvät raja-aseman portilla valokuvia varten ja kääntyvät sitten takaisin kohti Kirkkoniemeä.

Venäjän rajasta on tullut portti tuntemattomaan, eksoottinen ja jännittävä matkailukohde.

Norjan ja Venäjän välinen raja on 198 kilometriä pitkä. Sitä ei saa ylittää Storskogin raja-aseman ulkopuolella.

Toisin kuin Suomessa, Norjassa ei ole rajavyöhykettä, joten kuka tahansa voi liikkua aivan rajan pinnassa ilman erityislupaa.

Myös asutusta on hyvin lähellä rajaa. Raja-asukkaiden joukossa on kourallinen ulkomaalaisia nuoria, joille kokemus on erikoinen. Paikallisen kansanopiston reilusta 40 opiskelijasta viidennes on ulkomaalaisia.

– Vanhempani eivät olleet iloisia kun kuulivat, että tulen Venäjän rajalle, koska tämä on erittäin lähellä rajaa, vain joen toisella puolella, kertoo saksalainen opiskelija Ina Starke.

Starkea itseään raja ei pelota. Hän asuu opiston asuntolassa lähes rajajoen rannalla.

– Rajan takana metsä näyttää samalta kuin täälläkin, mutta siellä ei näy teitä eikä ihmisiä, ikään kuin siellä ei olisi mitään. Se ei tunnu erityisen uhkaavalta, Starke sanoo.

Opiskelija: ”Raja on kuin maailman reuna, jonka jälkeen ei ole mitään”

25-vuotias Starke on eläinlääkäri, ja hän opiskelee nyt työskentelyä rekikoirien kanssa. Hän viettää vuoden Pasvikin kansanopistossa, joka sijaitsee Svanvikin kylässä Paatsjoen laaksossa.

Yle haastatteli Starkea ja hänen opiskelukavereitaan joen rannassa norjalaisen rajapyykin luona.

Tällä kohtaa rajajoki on leventynyt järveksi, jonka vastaranta on kilometrin päässä. Venäjän puolella vaaran huipulla puiden yläpuolelle kohoaa teräksinen vartiotorni, jossa ei kuitenkaan näy ketään.

Järven nimi on Salmijärvi. Moni paikannimi Venäjän puolella on yhä suomalainen ja perua ajalta, jolloin Petsamo kuului Suomelle jatkosodan loppuun, vuoteen 1944 asti.

Paatsjokea pitkin Inarijärven vesi laskee Barentsinmereen. Norjan ja Venäjän raja seuraa kymmeniä kilometrejä joen syvintä uomaa – joka ei välttämättä ole keskellä. Talvisin rajavartijat pystyttävät jäälle merkkejä, etteivät opiskelijat tai muut hiihtäjät vahingossa sivakoi väärälle puolelle.

22-vuotias ranskalainen Mathieu Kuntz huomauttaa, että raja on Euroopassa harvinainen, sillä Keski-Euroopassa valtioiden rajat eivät erotu enää millään tavalla.

– Venäjän puolen kanssa on kiellettyä olla tekemisissä, ja siksi tuntuu siltä kuin sitä ei olisi olemassakaan. Tämä on kuin maailman reuna, jonka jälkeen ei ole mitään, Kuntz sanoo.

Kuntzia harmittaa, että rajasta on nyt tullut niin suljettu.

– On menetys, ettei koulussamme ole enää venäläisiä opiskelijoita. Olemme menettäneet osan kulttuurivaihdosta ja monimuotoisuudesta, emmekä voi oppia toisiltamme, eräoppaaksi opiskeleva Kuntz sanoo.

Rajavartijat ilmestyvät yllättäen paikalle

Haastatteluiden jälkeen rajan suunnalta alkaa kuulua moottoriveneen ääntä.

Norjan rajavartijoiden musta jäykkärunkoinen kumivene lähestyy rantaa kovaa vauhtia. Pian se kiinnittyy kelluvaan laituriin, jossa on jo valmiiksi kaksi muuta partiovenettä.

Viisi maastopukuista rajavartijaa alkaa purkaa varusteitaan rannalle. Veneessä ei näy kiinteitä aseita, mutta jokaisella rajavartijalla on henkilökohtaisena aseenaan rynnäkkökivääri.

Keskustelu rajavartijoiden kanssa sujuu ystävällisesti, mutta jää lyhyeksi.

Kysyn, näkyykö järvellä myös venäläisiä rajavartijoita?
– Ei kovin usein, toisinaan.
Eli heilläkin on veneitä?
– Kyllä. On aika rajallista, mitä voimme sanoa, nuori rajavartija vastaa.

Rajapartio saa pian kyydin rannasta rajavartioasemalleen, joka sijaitsee kansanopiston vieressä.

Vartioaseman pihassa näkyy vaikuttava rivistö mönkijöitä ja maastoautoja, mutta niitä ei saa kuvata.

Rajavartijoiden päätukikohta sijaitsee Kirkkoniemen lentokentän kupeessa. Sør-Varangerin varuskunnassa on noin 800 sotilasta. Heidän komentajansa Michael Spanne Rozmara kertoo Ylelle sähköpostitse, että pataljoonan viidestä komppaniasta kolme osallistuu päivittäin rajan vartiointiin.

Rozmara ei suoraan vastaa kysymykseen, onko rajavartiointia lisätty sodan myötä. Hänen mukaansa rajaa vartioidaan kulloisenkin uhka-arvion perusteella.

Pohjoispäässä rajajoen voisi ylittää kahlaamalla

Storskogin raja-aseman pohjoispuolella raja kulkee pääosin lähes paljaan tundran ja kitukasvuisten metsien täplittämässä maastossa.

Pohjoisimmat kymmenkunta kilometriä ennen Barentsinmeren rantaa raja seuraa taas jokea. Vuoremijoki on kuitenkin hyvin kapea. Näyttää, että sen yli voisi monin paikoin vaikka kahlata. Täällä rajavartijat ovatkin saaneet olla erityisen tarkkana.

Raja houkuttelee turisteja myös Vuoremijoella. Rajajoen vartta kulkeva tie päättyy meren rantaan Grense Jakobselvin kylään, jossa ei enää ole yhtään vakinaista asukasta.

Ennen Venäjän täysimittaista hyökkäystä Ukrainaan Norjan ja Venäjän raja oli äärimmäisen rauhallinen. Seitsemään vuoteen rajalla ei jäänyt kiinni yhtään laitonta rajanylittäjää. Sitten tahti muuttui.

– Kesän 2022 jälkeen meillä on ollut kolme laitonta rajanylitystä, joissa yhteensä viisi ihmistä yritti Venäjältä Norjaan, Rozmara kertoo.

Rajavartioinnin tulevaisuudesta Rozmara sanoo vain sen, että rajajääkäripataljoona jatkaa sensorien ja teknisten järjestelmiensä kehittämistä.