Ylen tiedot: Apulaisoikeuskansleri tyrmäsi hallituksen uudet rajoitustoimet – näin pääministeri Orpo ja sisäministeri Rantanen kommentoivat

Ylen tietojen mukaan apulaisoikeuskansleri on pysäyttänyt itärajan rajoitustoimia kiristäneen hallituksen esityksen, koska siinä ei olisi riittävästi turvattu mahdollisuutta hakea turvapaikkaa.

Ylelle kerrottiin oikeuskanslerinvirastosta, että apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on arvioinut laillisuusvalvonnan näkökulmasta tänään toimitetun sisäministeriön esityksen päätösluonnoksen, muistioluonnoksen ja salassa pidettävän muistion.

Puumalaisen mukaan asiakirjojen perusteella ehdotetun sisältöisen päätöksen jatkovalmisteluun ei ole oikeudellisia edellytyksiä.

Asiakirjat eivät sisällä riittäviä takeita sille, että päätöksellä säilytettäisiin perustuslaissa, EU:n oikeudessa, Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja muissa ihmisoikeusasiakirjoissa turvattu aito ja tehokas mahdollisuus hakea kansainvälistä suojelua.

Toistaiseksi on epäselvää, mitä sellaista sisäministeriön esityksessä oli, mikä ei täyttänyt edellä mainittuja lakeja ja sopimuksia.

Esimerkiksi koko itärajan rajanylityspaikkojen sulkeminen ja turvapaikkahaun keskittäminen Helsinki-Vantaan lentoasemalle on voinut olla käytännössä este turvapaikkahakemuksen jättämiselle.

Valmistelu jatkuu toisella mallilla

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) ja sisäministeri Mari Rantasen (ps) mukaan valmistelu jatkuu nyt toisella mallilla.

– Sisäministeriössä on valmisteltu yhtä vaikuttavaa mallia ja siihen liittyen oikeuskanslerinvirasto on todennut, että siltä pohjalta ei voida jatkaa. Se ei tarkoita sitä, että tämä olisi tässä, vaan valmistelu on koko ajan käynnissä. Muitakin malleja on ja työ jatkuu, Orpo sanoi eduskunnassa toimittajille.

Orpon mukaan apulaisoikeuskanslerin päätös tuo kuitenkin päätöksentekoon hetken viivästyksen.

Rantasen mukaan sisäministeriössä valmistellut keinot olisivat olleet ”kovia, mutta välttämättömiä”.

– Valmistelua kuitenkin jatketaan, koska meidän tehtävämme on varmistaa suomalaisten turvallisuus. Siltä osin tässä ei voida jäädä seisoskelemaan tumput suorina, Rantanen sanoo.

Rantanen tai Orpo eivät avaa sitä, millaisista toimista olisi käytännössä ollut kyse tai millaisella mallilla hallitus aikoo jatkaa valmistelua.

* Juttua päivitetty klo 18.14: Lisätty pääministerin ja sisäministerin kommentit.