Fazer irtisanoo 64 Korian tehtaalta – työntekijät marssivat ulos
Fazer on saanut muutosneuvottelut päätökseen Kouvolassa Korian tehtaalla. Yhtiö irtisanoo 64 työntekijää.
– Lukema on karu ja tuntuu huonolta, sanoo meijerialan ammattilaisia Korian tehtaalla edustava pääluottamushenkilö Altti Sormunen.
Konsernin kaurajuomatuotanto siirretään työpaikkoineen Ruotsin Tingsrydin tehtaalle. Yhtiön mukaan tämänhetkisillä markkinoilla ei ole kannattavaa jatkaa tuotantoa sekä Korialla että Ruotsin Tingsrydissä.
Fazer Aito -kaurajuomien ja ruuanlaittotuotteiden valmistus siirtyisi asteittain Ruotsiin tulevan vuoden aikana. Niiden valmistuksen on aiemmin arvioitu loppuvan Korialla syksyyn 2024 mennessä.
Työntekijät marssivat ulos
Työntekijöitä lähti ulos pian muutosneuvotteluiden tuloksen selvittyä. Elintarviketyöläisten pääluottamusmies Kaarina Kaarlenpojan mukaan tuotanto on käytännössä pysähtynyt tehtaalla, sillä niin moni on marssinut ulos työpaikaltaan.
Kaarlenpojan mukaan neuvottelujen lopputulos ei yllättänyt tehtaalla, mutta se oli myös viimeinen tikki.
– Porukalla tuli mitta täyteen, kun muutosneuvotteluissa on oltu melkein koko vuosi. Tuotannon ja työpaikkojen siirto Suomesta Ruotsiin pistää vihaksi.
Tehtaalle jää noin 40 työntekijää kaurapohjaisten gurttien tuotantoon. Heidänkin joukossaan vähän jo toivotaan Kaarlenpojan mukaan irtisanomisia.
– Kovin on koetuksella mikään usko tehtaan tulevaisuuteen työntekijöillä, vaikka ei olisi tullut nyt irtisanotuksi. On mennyt maku Fazerin touhuun.
Osa lähtenyt jo neuvotteluiden aikana
Alun perin muutosneuvotteluissa oli vaakalaudalla 93 ihmisen työt. Altti Sormusen mukaan Korian tehtaalta on jo lähtenyt muutosneuvotteluiden aikana työntekijöitä muulle töihin niin Fazerin sisälle kuin muihin yrityksiin.
– Fazer-konsernissa avoimena olevia työpaikkoja tarjotaan ensisijaisesti niille työntekijöille, joita irtisanominen koskee. Teemme yhteistyötä paikallisen työvoimahallinnon, oppilaitosten ja valmennuskumppaneiden kanssa, kertoo tiedotteessa Fazerin kasvipohjaisten juomien liiketoiminnasta vastaava johtaja Kati Rajala.
Taustalla jo 82 työntekijän irtisanomiset
Tehtaalta lopettivat elokuussa viimeiset edellisissä muutosneuvotteluissa irtisanotut. Silloin työt loppuivat yhteensä 82 työntekijältä.
Samassa yhteydessä Korialta loppui meijeritoiminta ja yhtiö keskittyi kaurapohjaisiin tuotteisiin.