Oppositio esitti epäluottamusta hallitukselle sekä Purralle ja Rydmanille – katso suorana nyt
Rasismin vastainen selonteko käsittelyssä
Eduskunta käsittelee hallituksen tiedonantoa yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä.
Hallituksen tiedonannossa on parikymmentä toimenpidettä sekä erilaisia suunnitelmia ja selvityksiä. Osa toimista on jo hallitusohjelmassa, osa on uusia.
Rasisminvastaisen ohjelmaan varataan rahaa 1–1,5 miljoonaa euroa.
Oppositiosta vihreät, vasemmistoliitto ja SDP esittää hallitukselle epäluottamusta. Keskusta on ilmaissut olevan valmis tukemaan hallituksen tiedonantoa.
Ministeri Riikka Purralle ja ministeri Wille Rydmanille on myös esitetty epäluottamusta.
Hallituksen luottamuksesta äänestetään perjantaina.
Orpo: Ei itsestäänselvyyksiä vaan konkreettisia toimia
Pääministeri Petteri Orpo puolustautuu ryhmäpuheenvuorojen jälkeen kritiikkiä vastaan.
Hän sanoo, etteivät selonteon toimet ole vain itsestäänselvyyksiä vaan ne konkreettisia asioita, joilla rasisismia ja syrjintää kitketään Suomesta.
– Tämä ohjelma on tehty siksi, että meidän piti antaa selkeä viesti hallituksen ja Suomen linjasta ihmisille, jotka ovat kokeneet rasismia. Tämä maa on sellainen, jossa jokainen voi elää ja olla turvassa jatkossakin eikä se muutu.
Orpon mielestä selonteon toimet ovat vahva viesti hallituksen sitoutumisesta rasismin vastaiseen työhön, vaikka hänestä ei ole ollut helppoa tunnistaa niitä parhaita toimia.
Vasemmistoliiton Honkasalo: Hallitusohjelma sanoo, ettei tänne kannata tulla
Kuva: Silja Viitala / Yle
Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo ei pidä hallituksen tiedonantoa riittävänä irtiottona rasismista.
– Rasismi on väkivaltaa. Mitä enemmän annamme tilaa vihalle, sitä todennäköisemmin joku tarttuu aseisiin.
Honkalon mukaan Orpon hallitusohjelma sisältää monia toimia, jotka lisäävät syrjintää ja eriarvoisuutta.
– Jos hallitus olisi tosissaan yhdenvertaisuuden edistämisessä, olisi se valmis avaamaan ohjelmansa. Niin se ei tietenkään tee, koska yhden hallituspuolueen koko politiikka perustuu ihmisten hierarkkiseen erotteluun ja vihanlietsontaan.
Honkasalo, sanoo, että hallitusohjelma kertoo Suomeen tulijoille, että he eivät ole tänne tervetulleita.
– Tänne ei kannata tulla. Vuosia tulevaisuuttaan täällä rakentaneille kerrotte, että me teemme teidän elämästänne mahdollisimman hankalaa.
Honkasalo luettelee hallituksen toimia, jotka asettavat Suomeen muuttaneet yhä eriarvoisempaan asemaan: maahanmuuttajien sosiaaliturvan eriyttäminen, työttömyysturvan tason sitominen kielitaitoon, paperittomien terveydenhoito-oikeuden heikentäminen ja vastaanottorahan alentaminen.
Honkasalo myös moittii, että hallituksen tiedonannosta puuttuu konkretia ja se keskittyy luettelemaan jo päätettyjä asioita.
– Totuus on, ettemme käsittelisi tätä tiedonantoa, ellei julkinen paine perussuomalaisten rasististen kirjoitusten vuoksi olisi kasvanut niin kovaksi, että oli pakko tehdä jotain.
Honkasalo sanoo, että tiedonannon ensisijainen tehtävä ei ole torjua rasismia, vaan pitää hallitus pystyssä.
Hän ihmettelee myös RKP:n ja kokoomuksen toimintaa.
– Kesällä 2017 Orpo ilmaisi selkeästi, ettei yhteistyö perussuomalaisten kanssa käy, koska puolueella ei ole ihmisyyteen liittyvää, länsimaista arvopohjaa. Mikä on muuttunut? Honkasalo tivaa Orpolta.
Vihreiden Diarra: Selonteko vain yritys pitää hallitus kasassa
Kuva: Silja Viitala / Yle
Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra toteaa puheenvuorossaan , että kulunut kesä paljasti kaikille hyytävän arvopohjan, jolle monen valtaapitävän ajatusmaailma todellisuudessa pohjautuu.
– Kun nykyinen valtiovarainministeri kutsui naisia mustiksi säkeiksi, ei se ollut naisten oikeuksien puolustamista tai isänmaallisuutta. Se on räikeää rasismia.
Diarra ei usko hetkeäkään, että tiedonanto aidosti kuvaisi koko hallituksen suhtautumista rasismin vastaiseen työhön ja tasa-arvon edistämiseen.
– Kyseessä on vain epätoivoinen ja läpinäkyvä yritys pitää kasassa Suomen historian oikeistolaisin hallitus.
Diarra kertoo omakohtaisista kokemuksiaan rasismista. Hänen päälleen on lapsena syljetty ja kehotettu palaamaan sinne mistä on tullut, vaikka hän on suomalainen.
Hän toteaa Purran antavan omalla esimerkillään siunauksensa sille, että rasismia tullaan näkemään Suomessa jatkossakin.
Keskustan Kurvinen vaatii Purraa lopettamaan rasismilla flirttailun
Kuva: Silja Viitala / Yle
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen tivaa valtiovarainministeri Purralta ja perussuomalaisilta, onko ihmisten yhdenvertaisuudessa, tasa-arvossa ja syrjimättömyydessä edelleen jotain neuvoteltavaa?
Kurvisen mukaan hallituksen tiedonannossa oleellisinta on, että jokainen ministeri on sitoutunut toimimaan rasismia vastaan.
– Se on lupaus, jota sekä keskusta että suomalaiset seuraavat tarkkaan.
– Valtiovarainministeri Purra, te olette nyt varapääministeri. Perussuomalaiset on hallituksen toinen pääpuolue. Siksi pyydän – oikeastaan edellytän, että te kerrotte eduskunnalle ja suomalaisille tässä ja nyt yksiselitteisesti, miten te ja puolueenne aiotte tästä eteenpäin toimia.
Kurvinen sanoo, että keskustan näkökulmasta käsiteltävässä asiassa ei ole mitään epäselvää: Keskustan mielestä Suomessa ei saa olla sijaa minkäänlaiselle rasismille.
SDP:n Razmyar epäilee hallituksen irtisanoutumista rasismista
Kuva: Silja Viitala / Yle
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar sanoo, että Orpon hallitus ja sen rasismista kiinni jääneet ministerit ovat jättäneet avoimeksi, ovatko he todella irtisanoutuneet rasistisista teksteistä ja sanoista.
– Anteeksi on pyydetty vasta pakon edessä, presidentinkin puututtua keskusteluun. Heti perään on myös sanottu, ettei mitään pahoiteltavaa ole. Ei ihme, että jopa hallituksen omat ministerit ovat epäilleet näiden anteeksipyyntöjen aitoutta.
Razmyar sanoo, että hyvä, että selonteko on tehty ja siinä on toimenpiteitä.
– Sen sijaan tapa, jolla tiedoksiantoon päädyttiin, ei anna mairittelevaa kuvaa hallituksesta ja rasismista irtisanoutumisen vilpittömyydestä.
Razmyar hämmästelee, miten tiedonannon teko on ollut niin vaikeaa.
– Kun kyse on jakamattomasta ihmisarvosta ja syrjimättömyydestä, miten näiden asioiden kirjaaminen tiedonannoksi oli näin vaikeaa?
Razmyarin mielestä seloteossa mainitut asiat pitäisi löytyä jo hallitusohjelmasta.
– Miten voimme luottaa hallituksen vilpittömyyteen rasisminvastaisessa työssä, kun sen ensimmäinen syksy alkaa viime tinkaan parsitulla pelastusoperaatiolla, joka peittää alleen perimmäisen kysymyksen.
Razmyarin mukaan tämä kysymys on, mitä hallitus ja erityisesti perussuomalaiset ajattelee tasa-arvosta, jakamattomasta ihmisarvosta ja rasismista.
– Jokaisella suomalaisella on oikeus saada varmuus siitä, että perussuomalaisten ministerien puheet ja tekstit eivät enää edusta heidän arvomaailmaansa ja että he kohtelevat kaikkia ihmisiä kunnioittavasti.
Razmyar päättää puheensa ilmoitukseen, että selonteko ja ministereiden toimet ei vakuuta sosiaalidekokraatteja vaan SDP esittää hallitukselle epäluottamusta.
Oppositio esittää yhdessä yhdessä hallitukselle epäluottamusta
SDP:n, vihreiden ja vasemistoliiton eduskuntaryhmät esittävät hallituksen tiedonannosta käytävän keskustelun yhteydessä epäluottamusta hallitukselle.
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä aikoo esittää epäluottamusta koko hallitukselle, vihreiden eduskuntaryhmä aikoo esittää epäluottamusta valtiovarainministeri Riikka Purralle (ps) ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmä aikoo esittää epäluottamusta elinkeinoministeri Wille Rydmanille (ps).
Hallituksen ja ministereiden luottamuksesta äänestetään perjantaina kello 13.
PS:n Mäkelä: Ongelmista pitää pystyä puhumaan suoraan ilman pahoitteluja
Kuva: Silja Viitala / Yle
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä moittii oppositiota siitä, ettei se ole lukenut hallituksen selontekoa vaan päättänyt suoraan esittää epäluottamusta hallitukselle.
Mäkelä sanoo, että yhteiskunnallista epäkohdista pitää pystyä keskustelemaan suoraan ilman että puheita joutuu seuraavana päivänä aina pahoittelemaan tai katumaan.
Mäkelä nostaa myös esiin sunnuntaisessa rasisminvastaisessa mielenosoituksessa olleen kyltin, jossa vaadittiin ministereiden päiden katkaisua.
Hän sanoo, että tällaista poliittisella väkivallalla uhkailua ei pidä suvaita.
Mäkelä nostaa esiin rasismiselonteon maahanmuuttajia koskevat toimet: maahanmuuttajanaisten työllistymisen helpottamisen ja maahanmuuttajalasten osallistumisen nostamisen varhaiskasvatuksessa.
Orpo: Rasismille ei ole suomalaisessa yhteiskunnassa tilaa
Kuva: Silja Viitala / Yle
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) myöntää puheensa aluksi, että vaikka Suomessa on tehty työtä yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden eteen, rasismi on yhä ongelma.
– Esimerkiksi työmarkkinoilla ja koulutuksessa on syrjiviä asenteita ja rakenteita, joita pitää muuttaa. Muutos edellyttää rehellistä keskustelua ja siitä kumpuavia toimia. Molempiin tämä hallitus on valmis. Rasismille ei ole suomalaisessa yhteiskunnassa tilaa.
Orpo vakuuttaa, että hallituksen jokainen ministeri irtisanoutuu rasismista ja sitoutuu omassa työskentelyssään aktiiviseen työhön rasismia vastaan niin Suomessa kuin kansainvälisesti.
– Suomi on jatkossakin avoin ja kansainvälinen maa. Otamme ongelmat vakavasti. Teemme määrätietoisesti töitä niiden ratkaisemiseksi.
Orpo kertoo, että vuosittain tullaan järjestämään pääministerin pyöreän pöydän keskustelun, jossa käsitellään yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.
Ohjelman tavoite on yhteiskunnan eriarvoistavien rakenteiden purkaminen, hyvien väestösuhteiden vahvistaminen, työmarkkinoille pääsyn keskeinen merkitys ja rasismia koskevan tietopohjan vahvistaminen.
Orpo luettelee rasismin vastaisen selonteon toimia, joiden päämäärä on yhteiskunnan eriarvoistavien rakenteiden purkaminen, väestön välisten suhteiden vahvistaminen, maahanmuuttajien työmarkkinoille pääsyn helpottaminen ja tiedon lisääminen rasismista.
Hallitus aikoo muun muassa kriminalisoida holokaustin eli juutalaisten joukkosurman kieltämisen. Suomessa ryhdytään myös viettämään vainojen uhrien muistopäivää.
Tämän lisäksi käynnistetään rasismin vastainen kampanja, torjutaan vihapuhetta ja puututaan virkamiesten ja tuomareiden maalittamiseen.
Koko koulutusjärjestelmässä käynnistetään tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus-ohjelma.
Lisäksi työelämässä kokeillaan anonyymia rekrytointia ja edistetään maahanmuuttajanaisten työmarkkinoille siirtymistä sekä nostetaan maahanmuuttajataustaisten lasten määrää varhaiskasvatuksessa.
Ohjelman toimivuutta tullaan tarkastelemaan puoliväliriihessä 2025.
Orpo kertoo, että tiedonannon valmistellut työryhmä on kuullut noin sataa asiantuntijaa: kansalaisyhteiskunnan edustajia, tutkijoita ja muita keskeisiä toimijoita.
Pääministeri Petteri Orpo myöntää aloituspuheenvuorossaan, että rasismi on yhä ongelma.
Kansanedustajat puivat rasismitiedonantoa
Hallituspuolueiden puheenjohtajat rasismiselonteon julkistamistilaisuudessa. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
Eduskunnassa on keskiviikkona odotettavissa kiivasta keskustelua rasismista, kun oppositio pureutuu hallituksen tiedonantoon yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi.
Rasismikeskustelu on hallinnut Petteri Orpon (kok.) hallituksen alkutaivalta ja koko politiikan kesää.
Hallituksen jatkokin on ollut vaakalaudalla pitkään RKP:n kipuilun takia, vaikka hallituspuolueiden puheenjohtajat sanoutuivat irti rasismista yhteisessä julkilausumassa.
Elinkeinoministeri Vilhelm Junnila (ps.) joutui eroamaan pian valintansa jälkeen epäiltyjen äärioikeistokytkösten takia.
Luottamus valtiovarainministeri Riikka Purraan (ps.) on ollut vaakalaudalla rasistisen kirjoittelun takia ja elinkeinoministeri Wille Rydmaniin (ps.) rasististen yksityisviestien vuoksi.
Hallituksen tiedonannossa on parikymmentä toimenpidettä sekä erilaisia suunnitelmia ja selvityksiä.
Osa toimista on jo hallitusohjelmassa, osa on uusia.
Hallitus aikoo muun muassa kriminalisoida holokaustin eli juutalaisten joukkosurman kieltämisen. Suomessa ryhdytään myös viettämään vainojen uhrien muistopäivää.
Tämän lisäksi käynnistetään rasismin vastainen kampanja, torjutaan vihapuhetta ja puututaan virkamiesten ja tuomareiden maalittamiseen.
Koko koulutusjärjestelmässä käynnistetään tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus-ohjelma.
Lisäksi työelämässä kokeillaan anonyymia rekrytointia ja edistetään maahanmuuttajanaisten työmarkkinoille siirtymistä.
Rasisminvastaisen ohjelman toimiin tullaan käyttämään noin 1–1,5 miljoonaa euroa.
Viikon päätteeksi perjantaina äänestetään hallituksen sekä valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) ja elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) luottamuksesta.