Rajavartiolaitoksen korkea päällikkö ennakoi, että osa itärajan raja-asemista saatetaan päättää avata

Osa itärajan raja-asemista saatetaan päättää avata ja päätös asiasta voidaan tehdä jo tänään tiistaina. Näin arvioi Rajavartiolaitoksen kansainvälisen yhteistyön yksikön päällikkö, eversti Matti Pitkäniitty Ylen Radio Suomen päivässä.

– Itse ehkä ennakoin, että jotain avaamista tapahtuu, mutta se on viime kädessä valtioneuvosto, joka päättää asian.

Koko rajan sulkeminen oli Suomelta poikkeuksellisen järeä toimi. Nyt turvapaikanhakijoita ei ole tiettävästi tullut maahan rajan sulkemisen jälkeen.

Pitkäniityn mukaan käytännössä Suomella on kolme vaihtoehtoa: jatkaa täyssulkua, avata rajaa osittain tai avata itäraja kokonaan. Hän itse ennakoi osittaista avautumista, mutta korostaa, että valtioneuvosto tekee päätöksen.

Pitkäniitty muistuttaa, että itäraja on pitkä. Suurimmat rajanylityspaikat ovat Kaakkois-Suomessa.

– Varmaan siellä paine avaamiselle on suurin.

Pitkäniitty sanoo, ettei vielä ole tarkkaa tietoa, millainen paine turvapaikanhakijoiden virralle on Venäjältä. Hän toivoo, että ilmiö loppuu.

Päätös tänään

Hallituksen on määrä tehdä tänään päätös siitä, jatketaanko itärajan sulkua. Mikäli sulkua ei jatketa, raja-asemat tai osa niistä aukeaisi keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Valtioneuvoston tiedotustilaisuus on iltapäivällä.

Radio Suomen Päivä
Radio Suomen Päivä

Itäraja suljettiin marraskuun lopussa

Suomi sulki marraskuun lopussa koko itärajansa, koska laiton maahantulo kasvoi. Valtioneuvoston mukaan laiton maahantulo oli järjestettyä ja ilmiöön liittyi myös kansainvälistä rikollisuutta.

Rajan sulkemista perusteltiin sillä, että ilmiö ja uhka sen laajenemisesta olivat vakava uhka yleiselle järjestykselle ja kansalliselle turvallisuudelle.